Nämä ovat minun ajatuksiani. Todella itsekkäitä ja itsekeskeisiä sellaisia, todella törkeitä ja syyllistäviä.

Mutta tältä minusta tuntuu.

Emma oli alusta asti kiinnostava persoona. Halusin tutustua häneen, mutta pelkäsin lähestyä, sillä pelkäsin olevani loukkaava tai töykeä. Olin kovin varovainen, koska hän ei puhu.

  Tiedän, että Emma oli aiemminkin kiinnostunut mangasta, animesta ja vastaavasta, kaikesta Japanilaisesta. Kuunteli jopa j-rockia. Emmalla oli myös aikaisemmin kivoja vaatteita, sellaisia, joita saattaisin itsekin pitää. Tiedän, että hän oli tavallaan samanhenkinen kuin minä, jo aikaisemmin.

  Koska Emma ei puhu, kaikki ohjaajat tuntuvat puolustelevan häntä ja pitävän häntä korkeammassa arvossa. Sen huomaa mm. siitä, kun sanoimme tyttöjen (Laura, Jenni, Mari ja Heidi) kanssa, että Emma ottaa tavaroita kädestä ja ohjaajat vastasivat syyttämällä meitä siitä ettemme sanoneet siitä Emmalle.

  Siitäkin, kun monelta muulta nuorelta on hävinnyt vaatteita aina alusvaatteista farkkuihin, eikä siitä ole oikein välitetty. Mutta kun Emmalta häviää mekko, se on toooooosi iso juttu. Ovat farkutkin kalliita.

Tytöt ovat kieroja. Se on asia, josta ei pääse ylitse eikä ympäri. Pojat hoitavat erimielisyytensä nyrkein, kun tytöt taas juonittelemalla ja sanoin. Tytöt tarttuvat tilaisuuksiin, käyttävät niitä häikäilemättä hyväkseen.

  Emmalla on etulyöntiasema: ohjaajien suosio ja hänenhän on erittäin helppo valehdella; vaihtoehdot ovat nyökyttää tai pyörittää päätään. Ohjaajat kuvittelevat Emman olevan ns. ”heikoin lenkki”, jota kaikki kiusaavat, koska se on helppoa. He sulkevat silmänsä siltä, että Emmakin voi kiusata.

  Kun ohjaajille sanoo, että Emma kiusaa, he vastaavat ettei hän ymmärrä.

  …Anteeksi kuinka? Tekeekö puhumattomuus ihmisestä täyden tollon? Jos Emmalla olisi todella, todella vakava dysfasia tai vastaava, minä ymmärtäisin. Mutta eräällä ystävälläni on keskivaikea dysfasia, eikä se tule ihmis- tai ystävyyssuhteissa lainkaan vastaan.

  Ohjaajat vain eivät ymmärrä, eivät usko minua kun sanon hänen kiusaavan. ”Emma ei ymmärrä.”

  Minusta tuntuu kuin Emma vain käyttäisi etulyöntiasemaansa hyväkseen. Ohjaajat näkevät vain Emman olevan kiusattu ja ovat sokeita sille, että Emma kiusaa.

  Kun minä kannoin kännykkää kaulanauhassa ja Emma toimi kohta samoin, ajattelin ettei hänellä ole oikein muuta tapaa ilmaista kiinnostustaan. Ajattelin samoin kun hän osti samanlaiset kengät kuin minä.

  Kun Emma osti samanlaiset lapaset kuin minä, minua alkoi jo ihan vähän ahdistaa. Sitten Emma alkoi käyttää mekkoa tai hametta päivittäin. Se tuntui jo pahalta. Tosi pahalta.

  Kun kävimme Lauran ja Emman kanssa luistelemassa, minulla oli säärystimen luistinten varren päällä. Toki seuraavalla kerralla Emmallakin oli. Toisinaan olen teepaidassa, jolloin minulla on irtohiha vasemmassa kädessä. Nyt Emmalla on vastaava, lyhyempi ja virkattu, vasemmassa kädessä. Kyllä, hän on käyttänyt verkkokynsikkäitä ennenkin, mutta tämä on eri asia.

  Emmalla on jopa samanlaiset korvakorut kuin minulla.

  Aiemmin hän ei katsonut Pokémonia tai Digimonia, kuulemma piti niitä lapsellisina. Kun minä sanoin pitäväni niistä, nykyään hän katsoo joka jakson. Kuinka mieltymyksiään voi muka muuttaa noin vain?

  Olen yrittänyt sanoa Emmalle nätisti ja vähän kierrellen, että tuollainen tuntuu minusta pahalta. Ohjaajatkin ovat siitä Emmalle puhuneet. Ja sen jälkeen Emma vain matkii enemmän ja mulkoilee minua halveksuen. Se tuntuu pahalta.

  Emma jopa toi ompelukoneen tänne. Aikooko hän viedä harrastuksenikin omiin nimiinsä?

  Minusta tuntuu kuin tukehtuisin.