Jalleen paivittelen, Sohvi kirjoittaa paivakirjaansa huoneessa ja mina lahdin tekemista vailla surffailemaan hotellin aulan koneelle. Mikas tassa.

Hue on nyt siis koettu, nousimme maanantaina aamulla vahan kahdeksan jalkeen junan kyytiin ja saavuimme perille ennen yhtatoista, suunilleen puoleenvaliin Vietnamia, jee! Valittomasti asemalta ulos astuessamme kimpussa porrasi tusina hotellintarjoajaa kayntikortteineen ja mopoineen. Kipitimme karkuun. Ilmi oli aurinkoinen ja hiostava, kavelimme jonkun matkaa kaupungin lapi kunnes loysimme halvan ja kivan hotellin. Rinkat ja kamat ojennukseen, myohainen lounas ja sitten kaupunkia haistelemaan.

Lonely Planetin mukaan Hue olisi ollut yksi Vietnamin arkkitehtuurisia helmia ja kulttuurin keskus. Enpa nyt tieda. Vahan kun kaveli ulos keskustasta, loytyi kylla pienia korttelialueita, joilla ei ollut edes nimea vaan pelkat numerot (isommolta tielta lahtevaa, salaperaisesti hamaraan kiemurtelevaa pikkukatua ei vain voi vastustaa, vaan sita on kaytava katsomassa), ja muutamat talot olivat vanhoja ja natteja. Huessa on myos iso vanha linnoitusalue, kuninkaanpalatsi ja temppeleita, joista kylla suurin osa oli enaa sodissa romahtanutta muurinpatkaa. Turistejakin oli melkoisen paljon, mutta muuten ihan tykkasin iste kaupungista. Siina oli taas oikeasti kaupungin tuntua, sapinaa ja energiaa, ensimmaisen kerran sitten Hanoin. Ja tulopaivanamme, kierrellessamme vahan katuja puhevikainen nainen nappasi meidat mukaansa, naytti raunioituneen ja puiden keskelle piiloutuneen pagodan seka puiston, joka oli taynna nykytaidetta. Se oli hauskaa.

Toisena paivanamme lahdimme kiertelemaan kuninkaanpalatsia ja linnoitusta. Matkalla alkoi sataa. Ja sitten satoikin, lahes koko ajan. Onneksi oli takki mukana, mutta housuni kastuivat alta aikayksikon aivan litimariksi. Meilla oli kuitenkin hauskaa, pidimme toisillemme opastuskierroksia ja kiertelimme aika tarkalleen kaikki mahdolliset nurkat.

Suunnitelmissa oli vuokrata polkupyorat ja lahtea paivaksi lahistolla olevalle laguunirannalle loikoilemaan, mutta saatiedotuksen tsekattuamme tulimme toisiin aatoksiin, ja kavimme varaamassa bussiliput seuraavaan kohteeseen, Hoi Aniin.

Illemmalla oli luvassa siunattu vaatteiden vaihto ja kuppi vietnamilaista kahvia. Ne on ne pienet jutut jotka tekevat onnelliseksi :) Saimme viimein myos yhteyden Mongoliasta tuttuun Jussiin, joka oli aamulla saapunut niin ikaan Hueen. Tapasimme hanet ja sveitsilainen Philippen turisteille varkatyssa rokkibaarissa ja kavimme viela iltapalapholla kadun varressa (Philippe ei tykannyt korianterista ja Sohvi etsi itselleen omelettileivan, kun ei voi syoda keittoa jossa on lihaa). Oli kivaa vaihtaa kuulumisia pitkasta aikaa. Niin kivaa, etta ilta venahti omalta osaltani aika pitkalle, ja viiden tunnin younien jalkeen oli taas noustava, Hoi Aniin vievaan bussiin.

Bussi oli turisteille, halpa ja helppo mutta paikalliseen liikenteeseen verrattuna (nyt jos saan sanoa) aika munaton. Niinhan se yleensa tuppaa olemaan.

Nyt siis Hoi Anissa. Sataa. Mutta huoneessamme on kaapelitelevisio. ("No mitas teitte Vietnamissa?" "Oo, katottiin Disney Channelia") No ei vaines, ei tassa sadetta pelata, ja Hoi An on vanha, pommituksilta saastynyt kaupunki, jossa riitta toivottavasti paljon ihmeteltavaa. Ainoa huono juttu on se, etta vaatteet kastuvat nopeasti, mutta tassa ilmankosteudessa ne eivat kuivu ikina kunnolla. Trooppisenkosteita terveisia siis, Saana