Alooooooooohaaaa!

Alotellaanpa tää tervehdys näin Hawailasittain kun kerta kyseisillä saarilla viime viikko tuli oleskeltua. Olin siis Belo USAn järjestämällä YFU Hawaii 2009 reissulla helmikuun 7.-14. päivä Waikikissa, Honolulussa, O’ahun saarella. Saavuin just takasin San Franciscoon 14.2., lento saapu kymmeneltä illalla ja käytiin syömäs In ’n Outissa ja 11:30 lähettiin autolla matkaamaan kohti Tahoeta. Siellä vietetään hiihtolomaa neljä päivä laskettelun ja lumiseikkailuiden merkeissä, mutta siitä sitten lisää kun on sen aika.

Mukava sana tuo ”aloha”. Aloha tarkottaa montaa asiaa. Se on hawaiin kielen sana joka vastaa suomen kielen sanoja ”moi” tai ”näkemiin”. Aloha tarkoittaa myös rakkautta ja suvaitsevasuutta, joten sanaa käyttäessä täytyy miettiä aiheyhteys. No mutta, lopetataas jaarittelut ja käydään ite asiaan. Kärsivällisyyttä tää hieman vaatii sillä mulla on melko paljon kerrottavaa ja arvostan kyllä kovasti mikäli sua kiinnostaa niin paljon et tän tekstin loppuun asti pääset.

Lauantai, 7. helmikuuta 2009 klo 6:30 am

Herään innoissan lakut jo valmiiksi pakattuna alkavaa Hawaiin ressua varten. Käyn suihkussa ja kannan laukut alakertaan kun Danlla on huonoja uutisia kerrottavana. Lentoni oli tarkotus lähteä 9:00 mutta sitä oli siirretty 4 tunnilla, joten se lähti vasta klo 13:00. Pettyneenä oleskelen sitte kotona ja kattelen telkkarista The Officet ja 30 Rocksit ja muutamat Hell’s Kitchenit ja Ameliet siinä aikani kuluks. Noh vihdoin koittaa joku klo 11:45 ja lähetää ajaa kentälle. Dan ajaa mut ja jättää mut terminaali kakkoseen josta turvatarkastuksen jälkeen pääsen turvallisesti portille odottamaan lentoa. Paikalla olevat ihmiset oli pahimmillaan odottanu tyyliin aamu viidestä asti ja olivat melko ilosella päällä kun viimein päästiin lähtee. Istuin koneessa ikkunapaikalla aasialaisen herran kanssa joka oli käytäväpaikalla, keskellä oli siis kiva tila. Lento men mukavasti, ehkä paras lentoni tähänastisen elämäni aikana. Kestoa kertyi noin 5 tuntia. Ainiin, ja 4 tunnin viivästymisen syykin selvisi: tuulilasinpyyhkijät ei menny pois päältä ja pilootit ei halunnu lentää ne kokoajan päällä – naurettavaa sanon minä. Hawaiille saavuin siinä klo 17 aikoihin ja laukut haettuani bongasin Belon tyypit punasissa t-padoissaan ja kiiruhdin sitten sinne niitten luokse. Ensimmäitteks tapasin Abdullahin Saudi-Arabiasta ja opin myäs että nimeni on myös arabiaa ja sen tarkotus on jokseenkin verran ruma, etten viitti sitä tänne ees kirjottaa. Se oli AFS oppilas joten ei kuulunu mein ryhmään ja lähti vähän ennen meitä toisella bussilla. Tapasin myös brasilialaisen Brunon joka oli YFUn oppilas ja istuskelin sen kans jonkinaikaa kunnes Jean-Phillip tuli kysymään et mistä oon kotosin. Sanoin et suomesta ja kappas keppana niin oli myös Phillip – suomenruotsalainen kylläkin. Istuskeltiin siin hetki muitten vaihtareitten kans ja oppilait tuli lisää ja lisää, yhteensä ehkä joku 1,5h odoteltii kunnes vihdoin viimiset tuli ja lastauduttiin bussiin ja ajettiin hotellille. Siel kavuttiin toisen kerroksen aulaan jossa oli Belon ja YFUn tyyppejä eri looseissa ja ne piti käydä läpi. Annettiin passit niille ja liimailtiin nimilappuja kameroihin sun muihin, lunastettin reissu t-paidat ja huoneen avaimet. Kävin heittääs laukun huoneeseen, kerros 6, huone 604, ja tapasin toisen kahdesta huonekaveristani, puolalaisen Jakubin. Siinä sitten jutusteltiin hetki ja kiidettiin yhtee kokoushuoneesee jos oli joku tervetuliaisillallinen. Olin supernälkänen kaiken sähläämisen jälkee ja oli hyvät ruuat. Jotai pastaa ja soosseja ja leipää ja salladeja ja kakkua ja hedelmöi ja tällee. Istuin pöydäs jonkun 5 saksalaisen ja yhen suomalaisen kans. Kaikilla oli nimilaput mis oli etunimi ja maan nimi ja lippu ja niis oli erivärisii tarroi riippuen et mihi ryhmään kuuluit: keltanen, sininen, punanen (mä) ja vihree. Kävi ilmi et meit oli 79 YFU vaihtaria monen monesta eri maasta. Käytii siinä sit läpi vähän et mitä tullaa tekemää ja mimmosii sääntöi ja tämmöstä, ja valittiin muun muassa seuraavan päivän surffaus opptuntien ajat. Tunnit oli 8 ryhmissä ja lyöttäydyin yhteen saksalasen Linuksen, suomipoika Phillipin ja japanilaisten Yoshimin, Yurin sekä Yukan kanssa kuin myös Suen, Etelä-Korea ja Alicen, Kiina, kanssa. Kahentoista maissa suunnattiin pehkuihin odottamaan seuraavan päivän riemukimaraa: aamupalatarjoilu klo 5:30-10 ja lähtö Waikiki Beachille klo 9:00 jossa siniset ja vihreet lähtee katamaraaniajelulle klo 9 ja punaset ja keltaset klo 11. Surffitunteja on klo 8-16 riippuen siit millon varas.

Sunnuntai, 8. helmikuuta 2009 klo 7:20.

Herätys ja suihkun kautta aamupalalle. Eivät turhaan ekan päivän iltana toitottanu et aamupala on melko makoisa. Se oli seisovapöytä mis oli kaikkee hedelmistä munakokkeliin ja pekoniin ja leivoksiin ja pannukakkuihin ja vaikka mihin asti. Aamupalaa atrioitiin johonkin puol ysiin asti kunnes ajauduttiin takas huoneille varustautumaan rantameininkeihin. Ysiltä tavattiin kaikki 79 oppilasta, 4 YFU henkilöä ja 4 Belo ihmistä hotellin aulassa ja käveltiin kadun toiselle puolelle. Voilá, Waikiki Beach. Eipä ollu pitkä matka. Käveltiin katamaraanille joka oli vähän matkan pääs rannalla ja vihreet ja siniset meni kyytii. Ite jäin rannalle ja törmäsin Yoshimiin ja muihin aasialaisiin tytöihin ja tömähdn sitten siihen niitten kans muutamaks tunniks kunnes katamaraani tuli takas klo 11 ja otti meidät kyyti. Kaunis päivä, läpöstä joku 26 astetta ja paatti täynnä vaihtareita. Ajettiin kauas ulapalle niin et aallot kävi ha jättimäisiks. Katamaraanin kahden keulan välis oli semne kum verkko mikä roikku alas ja porukka istuskeli siin ja se dippaili sillee kivasti veteen ja vettä pärsky myös ihan sinne paattin sisälle ja jokapaikkaan, ei siel oikee kuivana pysyny. Istuskelin Yoshimin kanssa paatin katolla ja sitten sain mainion idean ja lähin sen kanssa sinne keulaan. Ei menty siihe verkkoo mut iha muute sinne etee ja kastuttuahan siinä tuli. Puhalleltii myös semmosee simpukkatorvee. Jossai telkkaris semsii ain näkee mut oli hauska pääst ite testailee. Ei ollu ollenkaa hankalaa vaik luulin et se ois. Ehkä näin vanhana trumpetistina, kröhmkröhm, se saatto vähän helpompaa olla, kaikkihan ei siihen nimittäin pystyny. Komiat töräykset sillä kyl sai aikaan. Korealasella Kimillä oli vaikeuksia, ja nauroin vaa vieressä ja koitin opastaa ku se puhku posket punasena ja sai aikaa vaan hassuu tuhinaa. Samalla paatilla oli myös chileläinen Isabel johon en viel oikeen tutustunu, mutta myöhemmin varsin hyvinkin kylläkin. Käännyttiin ja ajettiin takaspäin ja pysähdyttiin siin reilun matkan pääs rannasta ja hypittiin veneen kannelta veteen, ehkä joku 3,5-4m siitä oli veteen ja vettä oli sit viitisen metriä. Ei silti kauheen kaukana rannasta oltu kun ne veneilijätyypit kerto et oli nähny yks päivä 6 metrisen tiikerihain – jaiks. Uiskenneltii siin sit hetki ja ajettii takas rantaa. Vietettii hetki viel rannalla ja joskus neljält lähetti takas hotellille ja suihkut siin suihkuteltii ja sitte lähin Yoshimin kanssa ettimään Starbucksia. Siin sit frappuccinot ostettiin ja käppäiltii vähä ympäriinsä ja mentii takas hotellil kuudeks ja sielt lähetti illalliselle. Käveltii parin korttelin päähän Tiki’s nimiseen paikkaan jossa kakki 79 oppilasta sitte söi. Teriyaki kanaa oli kaikille tarjolla, joka oli kuulemma puisen makusta mutta mulle kyllä maistu. Juhlittiin myäs kaksia synttäreitä ja kaikki laulo synttärilaulun vuorotellen, omalla kielellään. Syömästä käveltiin takas hotellille ja hengailtii siel kunnes klo 12 piti olla huoneissa. Joskus ehkä yhden aikaa ruvettii nukkuu ja seuraavan aamun lähtö Hanauma Baylle klo 9 aamulla.

Maanantai, 9. helmikuuta 2009

Aamupalalle klo 8:00 ja lähtö Hanaumaan klo 9:00. Siel otetti vähä valokuvia eka ylhäältä parkkipaikalta ja alettii sit kävelee alas. Ensin piti pysähtyy josai opaskeskukses ja siel piti kattoo joku 15min video, joka edellytetään kaikilta jotka sinne rannalle menee. Noh snorklailtiin siel muutama tunti ja oli kyl tosi nättiä. Vesi oli kirkkaan sinistä ja kalat vaa luikerteli siel korallien joukossa, ihan uskomatonta kyllä. Siel pääs iha sukeltelee mihi tahtoo ja ne kalat ei ollenkaa lähteny poies. Yhes bussis oli punaset ja vihreet ja toises siniset ja keltaset. Samaan aikaan kun me oltiin snorklaamassa niin toiset oli yhel toisella rannalla loikoilemassa. Noh naarattiin ittemme rantaan siin josai 11 maissa ja syötiin lounasta ylhäällä semses pikku ruokapaikas. Lounasta siin jonkin aikaa nautittiin ja sielt me taas puolestaan lähettiin rannalle kun taas toiset tuli snorklaamaan. Tääkin ranta oli tosi nätti ja ihan semmosta jännää turkoosia vettä. Aallot oli suht isoja ja ne rikko just rantaan joten pidettiin paljon paljon hauskaa niitten kanssa. Siitä kun aalto pyyhkäs yli ja valu takas mereen ni se alivirtaus oli kyl niin voimakas et siin meinas kaatua. Pari kertaa menin iha mukkelis makkelis ja piti hetken mietti et missäs sitä taas sijainnin puolesta ollaan. Hiekka oli semmost melko karkeeta ja isokivistä, ja tuloksena oli uimashortsien täydeltä hiekkaa. Sitä oli siis paljon. Tyhjensin taskuista varmaan kilon verran hiekkaa. Vedessä oli myös hurjat painit menossa. Kiivettiin toisten olkapäille ja yritettiin kaataa toisiamme – jep kuulostaa tosi aikuisten ihmisten puuhalta mut oli se ihan hauskaa kyl. Joskus kolmelta lähettiin sit tuolta ja ajettiin hotellille jossa oli mahdollisuus vähän pänttäytyä ja sit lähettii shoppailemaan Ala Moana kauppakeskukseen. Kiertelin siel Suen, Yoshmin, Jonaksen, Jerryn, Ayumin, Natsukon ja Yukan kanssa. Löydettiin Levis kauppa ja hullusta alennuskorista ostin ihanat sähkönsiniset farkut. Paikan toises kerrokses ei kovin kauaa aikaa vietelty, kaupat oli sen verran kalliita et ei oltais varmaa yhdessäkää pystytty ostaa mitää. Siel oli kaikki nää Armanit sun muut Ralph Laurensit ja kaik. Noh kierreltii siin sit eri kauppoi ja seittemältä mentii syömää kolmannes kerrokses olevaan Bubba Gump Shrimp mestaan. Joillekin tää paikka saattaa olla tuttu Forrest Gump nimisestä elokuvasta. Kokoonnuttii siin ulkopuolel ja odoteltii hetki. Siin suihkulähteen vieres ihmiset esitteli hulavannetaitojaan, mukana taiteilussa mukana oli myös puolalainen huonekaverini Jakub joka pyöritteli sen verran rivakasti sitä vannetta et muutamat ihmiset käänteli päätään sinne suihkuammeen suuntaan. Käytiin sitten kaikki sisään ja sel oli sit eka visailu josta voitti erilaisii Bubba Gump tavaroita. Puolalainen vahvistuksemme Ryszard votti itselleen kunniakkaasti tyttöjen t-paidan, onnea hälle. Ruuat oltii etukäteen päätetty päivän bussireissujen aikaan ja valikoimassa oli uppopaistettuja katkarapuja, kanajuttuja, fish and chips ja juustohampurilainen. Ite söin fush ’n chipsejä ja oli oikeen maukasta. Jälkkäriks saatiin jätskiä ja suklaapisarakeksi, mmmmh. Tänäänkin vietettiin synttäreitä ja tehtiin vähän erilail täl kertaa. Kaikki laulo omalla kielellään laulun mut samaan aikaan. Siin sitte hurrailtiin ja hengailtiin ja mölyttiin niin et kaikki varmaa ihmetteli mitä sil puolel ravintolaa oikee tapahtus. Sielt oli hetken aikaa viel vapaa-aikaa kauppakeskuksella ja se aika kulu ihan ulospääsyn ettimiseen. Bussilla takas hotellille ja pientä hengailua sieltä. Käppäiltiin rannalle muutaman tyypin kanssa ja istuskeltii siel kunnes ne alko lanaamaa sitä biitsiä. Lähettii sit ettei kuoltais hiekkamyrkytyksee ja mentii takas hotellille omiin huoneisiin ja pehkuihin, seuraavan päivän haasteita odottamaan.

 

Tiistai, 10. helmikuuta 2009

Taas tukevan aamupalan saattelemina lähettii matkaan kohti Dole Plantaaseja klo 9. Pysähdyttii matkan varrel Honolulus sijaitsevan palatsin pihalle joka kuulu Hawaiin kuninkaallisille aikoinaan. USAn alueilla on vaan kaks palatsia ja molemmat sijaitsee Hawaiilla, toi oli niist toinen ja sit toinen oli vähän matkan pääs sijaitseva kuninkasperheen kesäpalatsi. Siel sit kuvailti vähä ja jatketti matkaa kohti plantaaseja. Rehellisesti sanottuna ton reissun ois ehkä voinu jättää väliin, se söi aika paljon aikaa eikä siel paljoo ollu nähtävää. Noh mentiin sinne kaikki ja tehtävänä oli suorittaa Maailman Suurin Sokkelo 2001. Siel sit pyörittii paahtavas kuumuudes ympäri ämpäri ja löydettii ku löydettiinki kaikki kahdensanko niitä nyt oli, pistettä mistä kaikista pii jäljittää kuva paperille. Ihmiset huijas kyl melko törkeesti mut me ei alennuttu moiseen mein punasten osajoukon kanssa. Suunnistin siel ruottalaisen tytön ja muitten hemmojen kans ja löydettii ku löydettiinki tiemme läpi. Oltii kyl viimisii mut ei se mitää, oli siin kyl voittaja fiilis. Käppäiltii siin ulkona kohti ruokalaa ja bongasin semsen juomalähteen mitä tääl ny on lähes jokapaikas. Joku oli vääntäny sitä vipuu ja kaikki vedet lens kaaressa johonki kukkapuskaa. Sue sieltä sit tuli juomailemaan kans ja tarjosin avuliaana painamaan nappulaa. Kyllähän se vähän yllätty, ei oikee tykänny ja käppäili pois päi ja jatkoin juomista kunnes tunnen ku joku siirtää mun käden pois siitä nappulalta ja survasee sen ihan pohjaan. Kostohan siellä oli mielessä ja sain ihan maittavan vesipesun siitä. Käppäiltiin siit sit yhdessä naureskellen kohti paikan ruokalaan ja kaikki osti jonkin sortin ananastuotteita sikälimikäli ananas on mitä ne melko paljolti viljelee. Ostin ananas floatin, joka oli ananaspehmistä ananasmehussa kellumassa, oli ihan virkistävää. Ananasta tuli kyl vaan syötyä viikon aikana ihan törkeesti, ei tee mieli yhtää enää lisää. Plantaasi oli saaren pohjoisosissa ja sielt ajettiin saaren pohjoisrannalle kattelee surffareita hetkeks. Sain ikuistettuu yhen mahtavan valokuvan, jossa pelkkä surffilauta leijuu ilmassa, sen pääsette näkemään jossain photobucketissa tai muussa vastaavassa kunhan pääsen valokuvia lisäilemään. Siel oli sen verta isoja aaltoja ettei menty siel uimaa mut sit ajettii läheiselle rannalle jonne aallot ei päässy ja vietettii siel muutama tunti. Viskottiin lätysköjä kiviä ja yritettiin heittää leipiä, joka tuntu onnistuvan jokasensorttisilla kivenmurikoilla. Siel myäs aurinkoa oteltiin ja lopulta pakattiin tavarat siinä kolmen aikaa ja ajettiin takas hotellille. Seittemältä käytii syömäs CPK:ssä, (California Pizza Kitchen) ja siel tarjolla oli pizzaa ja limonaatia niin paljon ku napa veti. Istuskelin pöydässä aasialaisten ihmisten, Jonaksen, Saksa, Fernandan, Mexico ja Isabelin, Chile kanssa. Toises nurkas oli saksalaisii joihi en oikee kovin hyvin ehtiny tutustuu. Syötii siin sitte ja naureskeltiin ihan törkeesti. Kaikki oli jotenki väsyneitä ja ihan super naurupäällä. Ei naurulle tullu oikeesti loppua, pahimpia oli japanilaiset tytöt, ei elämä sitä kikatusta, mut kaikilla oli kyl tosi hauskaa. Ekaa kertaa tona päivänä juttelin oikeestaa Isabelin kanssa, joka osottautui oikeen mukavaks tuttavuudeks. Chileläinen huumori oli kyl melko lähellä mun sydäntä ja tultii juttuu oikeen hyvin. Sielt lähettii kävelee Waikikin katuja ja kateltii erinäisii katutaiteilijoita, joista osa oli ihan uskomattomii. Nähtiin taikaesitys joka oli tosi hassu, vaik sen nyt tietää et se on kaikki vaan silmänkääntöä. Tosi vikkelästi kävi kyl kaverin kädet, ei sitä oikee nähny ollenkaa millo se sujautti mitäki mihinki ja näinpäin. Pysähdyttii myös jonku helppoheikin luo joka myi koruja. Fernanda osti siltä jonkun helmen. Hauskaa siinä oli se et se helmi tuli simpukan sisältä jonka sai itte valita. Siihen sit porautettii reikä ja olihan se ihan nätti ja varmaan mukava muisto, eikä ollu ees kalliskaan, joku $6. Sielt käveltiin nopsasti hotellille ja suunnattiin rannalle istuskelee ja hengailee. Siel oli joku ihme tyyppi kuuntelees musiikkii ja tanssimas itseksee, tais olla joku hobo. Nojasin aidan päältä alas ja kaaduin taaksepäin ja valkonen paitani tuli ihan likaseks, voi surullisuus. Rannalta ajauduttiin mun huoneesee ja hengailtii siel hetken aikaa MTV:tä katsellessa, lopulta nukkumaan mennen.

 

Keskiviikko, 11. helmikuuta 2009

Ei jestas sentään kun ei saa ees rauhassa nukkua. Kauhee räminä mein ikkunan alta ja ihme meteliä kokoajan, siirtelivät jotain jättimäisiä roskiksia tai jotain. Arhh yritetään nukkua. Katotaan kelloo: 9:13 am. Hetken raaputtaa aivot ja sitte muistuupi et ”ei helekuta tänään lähetään klo 9:00 vaeltamaan Diamond Headin huipulle. Kamat vaan kasaan ja juostaan alakertaan jossa löydetään Ryszard istuskelemassa. Se ei lähteny kun satutti jalkansa edellisenä päivänä rannalla ja klonkkas melko pahasti ja se sano et mein pitää jäädä hotellille kosk ollaa myöhäs. Minuutin pääst törmättiin Brittanyyn, yhteen Belon valvojista joka oli unohtanu jotai tavaroitaan yläkertaan ja kävi hakemas ne. Voi kiitos ja pelastus sil oli radiopuhelin ja näin ja saatiin ohjeita et mihin kävellä. Suureks onneks tuli muuten just toi et käveltiin. Lähes kaikkialle muualle oltiin menty bussilla mut nyt kun kerran vuori kiivettäis niin käveltiin myös sinne juurelle. Saatiin ne kiinni jossain 15 minuutis koska iso ryhmä kävelee paljo hitaammin. Siin sit seliteltii kaikille et kaikki on okei ja nukuttii vähän pommii ku herätyskello ei toiminu ja missattii aamupala mut et ei siin muut. Käppäiltii varmaa tunti kunnes päästii Diamond Headin kraateriin josta lunastettii liput ja alotettiin vaellus ylös huipulle. Oli ihan tappokuuma ja hiki virtas. Kävelin Isabelin ja norjalaisen Jakopin kanssa suurimman osan matkasta. Oli kyllä palkitsevaa päästä sinne huipulle. Näköala oli mitä mainioin, mutta onneks kamerasta loppu patterit siinä viiden kuvan jälkeen. No sain mä silti jotain kuvia ja muilla oli kuvia jos jonkin edestä joten niitä varmaa saan jostai. Kävelin takas alas Isabelin kanssa ja saavuttiin sitten levähdyspaikalle sinne kraatterin pohjalle. Oli kova nälkä ja ostin kojusta jonkun hodarin ja ruiskutin sinaappia valkosille sortseille. Olin kyl oikee sottapytty tona päivänä, housut oli ihan ruskeet sen vaelluksen hiuka ruisteisist kaiteist ja sit toi keltane sinaappi ja vähän muuta sottaa. Ei siin sit muuta, vaellettii takas hotellille ja siin meni varmaa joku tunti. Osa porukasta otti taksin sieltä hotellille jossain 10 minuutissa ja maksoivat sit joku 3 dollaria. Itte vaelsin siel paahtavan auringon alla ja vihdoin päästiin hotellille jossain yhden aikaan. Siel vähä aikaa viiletyttii ja käppältii vähän kaupois ja rannal ja tällee kunnes neljän aikaa lähettiin perinteiseen Lua’u juhlaan Paradise Coveen. Siel oli jos minkälaista aktiviteettiä, ensin saatiin tervetulojuoma ja simpukkakaulakorut. Juoma maistu ihan kirsikkatikkarille tai jollekin mut alashan se meni. Sit käveltii siel erinäisis pisteis, mentiin muun muas kanoottiajelul Jonaksen ja Isabelin ja Fernandan kans ja nähtiin kilpikonnia siel laguunissa. Ne vaan viilett siel sinises vedes. Sitte bongattii Fernandan ja Isabelin kanssa papukaijavalokuvamies. Mentii jonottaa ja otettii valokuvii monien papukaijojen kans. Meil oli papukaijoi päässä ja olkapäillä ja käsissä ja kaikkialla. Ostettii sitte semset postikorttiversiot kolmeen pekkaan niin ei ollu niin kallist. Sielt jatkoin Isabelin kanssa johonkin työpajalle mis tehtiin semsii punottuja päähineitä joihin sit ujutettiin kukkasia. Kukkaset oikeel puolel meinas et oot vapaa ja vasemmal puolel et oot varattu. Keskel meinas et oot varattu mut silti avoinna uusille ”tuttavuuksille”. Siel oli sit seisova pöytä illallinen villisikapatoineen ja muine herkkuineen. Tarjolla oli myäs jostain paikallisesta juuresta valmistettua ihme vanukaslitkua joka maistu aivan tapettiliisterille, ei sillä et oisin joskus maistanu sitä mut aika karmaisevaa se sinäänsä oli. Ei se nyt ihan syömäkelvotonta ollu, erikoista vaan. Hawaiilaisetkaan ei kyl kuulemma tykkää siitä mut tarjoo muille, iloista sakkia. Ruuan jälkee oli show ja siel oli jos jonkin moista hulatanssijaa ja tulitanssijaa ja oli oikein kiva näytös. Näytöksen jälkeen hiivittiin busseille ja takas hotellille, jossa oli kaikkien kesken pieni tapaaminen, jossa keskusteltiin vähän et miten reissu on mennyt ja annettiin vähän palautetta meille ja me niille ja näin. Sielt sit vaa hengailtii ja pyörittii hotellilla ja huoneissa tavanomaseen tamaan ja lopuks pehkuihin klo 12.

Torstai, 12. helmikuuta 2009

Normaalien aamutoimien jälkeen lähdettii ajamaa kohti seuraavaa kohdettamme: Pali Lookout. Tää mesta on semmonen 300 metrinen kalliopaikka mistä avautuu näkymä koko saaren onkos se sit pohjois vai itäosa vai mikä lie. Pysähdyttiin siel jokski 30 minuutiks ottamaan kuvia ja ihastelemaan sitä näkyä. Aluaalla vilisi ihan tärkeesti villikanoja. Hawaiin hisoriassa kaks isoa hurrikaania on iskeny saarille ja ne vaurioitti kanafarmeja ja kanat pääs vapauteen. Noi on siis jotain kymmenennen sukupolven villikanoja ja niitä ei kannata syödä koska ihmiset nappaa niitä kiinni tappelukanoiks ja syöttää niille steroideja ja kaikkee ja ne sit kulkee sukupolvesta toiselle. Tuolta kallioilta kukkuloilta ajettiin alas Kailua Beachille. Hengailtiin siellä loppupäivä jostain kymmenestä puol neljään iltapäivällä. Osa porukasta meni kajakkeilemaan, ne souti ittensä muutaman melanvedon päässä sijaitseville saarille (joku 1,5 mailia) ja uiskenteli siel meren muovaamissa altaissa ja tällee. Ite pysyin rannalla koska se ois maksanu $60 ja myöhemmin kuulit et ei ollu kuulemma ihan sen arvosta kummiskaa vaikka hienoa oli, joten oon ihan ilone etten menny. Rannalla uitiin sitten paljon ja pelattiin amerikkalaista jalkapalloa. Onnistuin jotenki ihmeen kaupal tekemää ihan ilmiömäisen juoksu-koppi-touchdown yhdistelmän ja se oli mukavaa. Paahtavan kuuma oli taas ja jonkun tunnin pelailun jälkee pulahdettii viel kerran uimaa ja odotettiin et kajakkityypit saapu ja sit lähettii kohti Polyneesialaista kulttuurikeskusta, jossa kierreltiin erinäisissä esityksissä ensin jonkun tunninverran. Nähtiin muun muassa samoalaista tuliterätanssijuttua ja se mies joka sitä teki oli melko hauska. ”Ihmiset luulee et ei käytetä oikeeta tulta, mutta kyllä tää ihan oikeeta on!” sit se törkkäs sen jonkun nokan eteen ja oli et ”eiks tunnuki iha oikeelt?”. Sit se oli vaa et ”kyl me ihan vahingos satutetaan, viillellää ja poltetaan itteämme näillä, mutta ainakin te tykkäätte siitä”, hassu mies. Nähtiin myös Tongalainen rumpumies joka pyys mun toisen huonekaverin Jonaksen ja jonku Californialaisen tyypin sinne kisailemaan. Ne sitte matki erilaisii rumpujuttuja ja huuteli ihme sotahuutoja ja tansseja. Naurettiin kaikki ihan vedet silmillä ketkä oli kattomas. Se oli vaa niin hupaisaa. Jonas ei oikee ymmärtäny sitä ja se teki kaiken kaks kertaa hauskemmaks. Naurua riitti. Sitten oli taas seisovapöytäillallinen kaikkine herkkuineen. Innostuin käyttämään syömäpuikkoja ja sain kehuja kiinalaistytöltä. En oo oikeesti käyttäny puikkoja ko joku muutaman kerran ja oon näköjään aasialaisenkin silmissä jo ihan vanha tekijä. Noh ruuan jälkeen mentiin kattomaan iltashow. Siellä oli sitten Samoan, Maoreitten, Uuden-Seelannin, Fijin, Tahitin, Hawaiin, Marques Saarten sekä Tongan kulttuurien edustajia ja kaikilla oli eri show. Kaikista mielenkiintosin oli kyllä noi samoalaisten jutut. Niil oli kaikenmaailman tulijuttuja ja ne oli kyl ihan uskomattomii. Yhdet tyypit sytytti jotain laattoja tuleen ja kauheet liekit roihus niin kaverit vaan painelee niitten päältä ja istuskelee sinne nuotioihin ja tällee. Oli myös hauskoja noi jutut, yhes vaihees yks niist esiintyjist hyppäs siile tulee ja pomppas samantie pois ja muut alkaa kauhomaan hiekkaa sen päälle kun se makas siin maassa takapuoli pystyssä. Mainion shown jälkeen lähettiin ajaa takas hotellille joskus klo 10 aikaan ja oltiin siel joskus 11. Huoneissa piti tällä kertaa olla tattarataa, vasta yhdeltä. Ei mitään erityisyyksiä tähänkään iltaan kuulunu. Hengailtiin huoneissa ja kateltiin telkkaria ja juteltiin. Pientä lähdön fiilistä oli jo ilmassa ja kaikki yritti olla puhumatta siitä kovin paljoo. Kukaan ei oikee tuntunu haluavan takasin kotiin, niin hyvä ryhmä meil oli ja semmonen paikka kun Hawaii niin mikäs siinä tosiaankaan oli ollessa.

   

Perjantai, 13. helmikuuta 2009

Viiminen päivä ennen kotiin lähtöä. Tunnelmat on kaikilla kummiskin katossa kun yritetään ottaa kaikki irti tästä kokemuksesta. Aamulla klo 9 lähettiin katsastaan USS Arizona Memorial, Pearl Harborissa. Ajettiin sinne bussilla ja näin elämäni tähän asti näteimmän sateenkaaren. Ihan täydellinen kaari ja kirkas kun mikä, oli hieno päivä. Päästiin Pearl Harboriin ja otettiin ryhmäkuvat siinä paikan nimikyltin edessä ja jatkettiin sisään. Me oltiin iso ryhmä joten päästiin suoraan vaan sisään, mut yksityishenkilöt joutuu pahimmillaan kuulemma jonottaan 3-4 tuntia, niin suosittu se paikka on ja ei se kummiska vedä niin paljon populaa. Odoteltii sit hetki ja saatiin pieni opastus joltain sedältä et ei saa sitten pelleillä et se on ihan kun hauta sillä kaikki uhrit jätettiin sinne paattiin ja niitähän oli joku semmonen 1700. Katottiin pieni joku 20min elokuva joka kerto Pearl Harborista ja japanilaisten hyökkäyksestä 7.12.1941 jos nyt oikein muistan päivämäärän. Sielt käveltiin ulos laiturille jossa oli lautta joka vei meijät sinne muistomerkille keskellä sitä sataman vettä. Paikkahan on siis amerikkalaisen sotalaiva USS Arizonan viiminen lepopaikka. Siellä se vieläkin makaa sataman pohjassa ja sen päälle on rakennettu muistomerkki, vähänku laituri jonne pääsee kattomaan sitä hylkyä. Siel oli sitten kaikkien henkensä menettäneiden nimet isolle marmoritaululle kaiverrettuna. Sielt kun kurkotti kaiteen yli niin näky se laiva siel veden alla, tosin vesi ei ollu kovin kirkasta ni ei ihan hirveesti näkyny. Yhdestä kohtaa valuu öljyä kokoajan pinnalle, ja sitä on valunu tasasesti vuodesta 1941 lähtien. Ne ei tiedä kauanko sitä vielä kestää, aika sen näyttää. Siel sit otettii vähän kuvia ja otettiin lautta takas sinne sataman maalle ja käytiin josai pikku puodis. Söin jäätelöö Isabelin kans ja sitte nähtiin Carol, meidän reissun brasilialainen valokuvaaja jonka taidan juuri muuten mainita ensimmäistä kertaa. Se näytti meille Raphaelin (matkan johtaja) iPhonesta tän YFU USA Hawaii 2009 blogisivuston ja kuinka siel oli kuva meistä. Sit tajuttii et pitää juosta bussille ja kiiruhdettii sinne mut ei olis tarvinnukkaa ja odoteltii sit bussis muita ihmisii ja sielt ajettiin takas Waikikiin hotellille. Loppupäivä oli tarkotus viettää rannalla ja viimehetken shoppailujen merkeissä. Isabel lähti joittenki toisten tytöjen kans ostoksille ja ite menin osan porukasta kanssa rannalle. Hetken siel loikoilin kun Yoshimi pyys mua ostoksille sen ja muitten tyyppien kans ja menin sit sinne. Siin sit hetken kierreltii kauppoi ja ostan vähä tuliaisii host-perheelle ja meen takas hotellille. Soitan Isabelille et mitä se tekee ja sit mentii rannalle sen saman porukan kans keiden kans olin siel eka ollu. Istuskeltii vaa ja kärvennytti aurinkos. Sielt takas hotellille joskus klo 4 ja istuskeltii mun huonees jonku tunnin ja kattelti MTV:tä taas vaihteeks ja juteltii vähä et mimmone reissu oli ollu ja kaikkee muutaki. Sit 5:30 mentii takas rannalle jossa kaikista otettiin muutama kasvokuva, mut meil ei kerrottu mihin tarkotuksee. Kuvien jälkee hengailtii siel hetki ja tanssittiin ja opittiin salsaa ja kaikkee siin rannan edes. Sielt taas takas hotellille ja pynttäytymään iltaa varten. Klo 6:30 lähtö Honolulun Hard Rock Caféen illalliselle. Istuskelin samas pöydäs Isabelin ja saksalaisen Jakobin kans. Tarjolla oli muutama eri ruokajuttu, ite otin pekonijuustopurilaisen. Hard Rockin ruuat on hyvii, ei liian hienostelua mut silti niinku laadukasta. Illastettii siel sit ja vietettiin KOLMIA (3) synttäreitä. Suomalainen Rasmus, eestiläinen Anni ja viimistä en just ny muista kyl mitenkää. Tehtiin taas se et laulettiin omalla kielellä onnittelulaulut kaikki samaan aikaan. Mein yli 80 päinen joukko sai aikaan ihan hyvät mekkalat siel ja muutki ruokailijat innostu siitä vähäse. Kaikki kulki ympäriinsä ottaen viimehetken kuvia yhdessä ja kamerat välkky joka puolella. Se oli vähän surullista kyl kun miettii. Ruuan jälkee käytiin siel myymäläs ja ostin itelleni mustan t-paidan mis on Hard Rock Caféen logo ja tällee. Sielt otettiin bussi takas hotellille ja mentii huoneisii hengailee taas vaihteeks ja kattelee sitä samaa vanhaa MTV:tä josta osattiin kaikki laulut jo ulkoa ja ne kaikki soi päässä samaan aikaan. Illalla pidettiin tapaaminen joskus kympiltä ja keskusteltii lähtemisestä ja lennoista ja et kuka lähtee millonki. Aikasimmat lähtis hotellilta bussilla siin klo 5 aamulla ja myöhimmät klo 4 iltapäivällä. Mun lähtö oli klo 10 aamulla, ja niin oli myös suurimman osan muista. Ne myös kerto meille et ei yleensä tiedota tätä kaikille ryhmille koska muuten ois liian paljon halukkaita, mut et Belo USA pitää semmosta valvojaohjelmaa johon voi päästä osaks ja ilmottautuu netissä ja sit pääsee matkustelee noille matkoille vaihtareitten kanssa max 31 päiväks koeajalla ja sit voi päästä sinne töihinkin. Kiinnostava vaihtoehto joku tommonenki, mun tulevaisuudenammatin ollessa näinkin epäselvä. Huoneissa piti viimisenä iltana olla klo 3, joten hengailtiin ensi vähä siin huoneen ulkopuoles hyvästeilemäs niitä jotka lähtee viideltä. Tunteet oli kaikilla pinnassa ja ihmiset itki siellä sun täällä. Onhan se iso juttu kun viikon on ollu 79 tyypin kanssa jotka käy läpi täsmälleen samoja asioita kun itte, ja nyt joutuu jättämään ne eikä välttämättä nää niitä ikinä enää. En muista missä, mut jollain kulttuurilla oli sanonta, et me tavataan kaikki tapaamamme ihmiset ainakin, AINAKIN, kahdesti elämässä ja sen puskemana sitten jatkettiin eteenpäin. Vertailtiin vähän passikuvia ja naureskeltiin jopa ja otettiin kuvia kunkin maan edustajissa niinkun ryhmissä ja kyseisen maan lipun plus USAn lipun kanssa poseeraamassa. Meitä suomalaisia oli 5 – kolme poikaa ja kaks tyttöä. Toinen tytöistä tuli mult yhes vaihees kysyy et tunnenko Ida Sandholmia ja olin vaa sillee et ööööö mistä sä hänet tunnet? Ilmesesti he olivat tavanneet Georgiassa, jossa tää Elli oli ennen Floridaa asunu ja Ida oli vissii maininnu jotai et tuntee yhen YFU oppilaan. Kuinkas sit sattukaa et mentii molemmat samalle Hawaiin reissulle. Oltiin ostettu matkanjohtaja Raphaelille (Brasilia) t-paita Hard Rockista ja kakki allekirjotti sen ja annettiin se sille tuol tilaisuudes. Se oli melko liikuttunu ja sanos et mikää ryhmä ei oo koskaa antanu sille tommosta ja et mein ryhmä on tähän astisista ryhmistä paras. Sitten ajattelin et noinhan se sanoo kaikille ja sitte se sano et ”luulette varmaa et sanon tän kaikille ja voitte uskoo niin jos haluatte, mut totta se on”. Kiva et hällä oli hauskaa ja meillä kaikilla totisesti oli. Noh sielt kokouksest menin sit Isabelin kans sen huoneeseen ja autoin sitä pakkaamaa, ite olin pääosin jo pakannu kaikki edellisen päivän. Sit vaa istuskeltii siel ja juteltii niitä näitä, tai oltii vaa hiljaa. Joskus kahen maissa menin omaa huoneesee ja molemmat huonekaverit oli siel jo ja valmistauduttii nukkumaan. Hetken pääst sveitsiläinen Salvatore tulee paukuttaa ovelle ja kailottaa hulluja pippaloita huoneessa se ja se heti huonetarkastuksen jälkeen. Oltii vaa mein huone sillee et ihasama, me nukutaa ny, ja niin me tehtiiki.

   

Lauantai, 14. helmikuuta 2009

Herään klo 7:40 ja käyn suihkussa ja pakkaan loput tavarat. Muutkin siin mun huoneessa heräilee vähän. Meen aamupalalle 8:30 Jean-Phillipin, Jakobin ja Isabelin kanssa, ja siin melko hiljaa syödään ja sitte siin ehkä 9:10 mentii takas huoneisiin hakee laukut ja painuttii alakerran aulaan. Siel oli oikeestaan kaikki yfulaisemme. Jopa ne jotka oli lähteny klo 5 – kyllä, jopa ne. Niitten lennot oli kaikki peruuttu ja ne oli saanu uudet lennot tyylii vasta klo 9-11 aikaan illalla. Niitten piti siis odottaa hotellilla klo 4 asti ja mennä lentokentälle monta tuntii ennen lentojaan, ei kiva ei kiva. Myöhästyjien joukos oli myös So-Hyan Bae, tai tuttavallisesti Sue. Hän oli yks semmonen henkilö jonka kanssa tuli hyvin toimeen, oikeen ihana immeine ja hyvä huumorintaju (hyvällä tarkotan samanlaista kun mulla). Meil oli paljon yhteisii nauruja ja mukavia juttuja. Noh kello löi kymmenen ja voi sitä itkua ja parkua mitä jokasesta ilmansuunnasta tarjottiin. Oli siin vaihee koittaa olla pokkana kun vollottavia ihmisiä heittäytyy kaulaan. Kukaan ei sanonu hyvästejä, lähes ainut asia mitä kuuli oli ”see you later”, joka on toivottavasti totta. Eihä se kivaa ollu jättää osa porukasta hotellille ja lähtee itte takas kun ei oikeesti tiiä et näkeekö niitä ihmisiä enää. Siinä uskossa kuitenkin eletään et kyllä nähdään. Monet hyvästit siin sit jätettiin ja lähettiin haikein mielin ajamaan kohti lentokenttää. Ensin pysähdyttäis Hawaiian Airlinesin eessä, sitten Deltan ja lopuks kaikki muut yhes pysäkin. Ensin pois jäi vaan muutama, sitten vähän enempi ja lopuks kaikki loput. Kaikki pysähdykset oli pitkii koska ihmiset ei tahtonu lähtee ilman pitkiä halisessioita ja niitä sit aina pysähtyessä toimiteltiin. Ite olin viimisellä pysäkillä ja mää, Johanna Saksasta, Valentine Sveitsistä ja Diego Chilestä mentiin kaikki eri paikkaan mihin muut. Siinä sitten päivän haikeimmat moikkaukset Isabelille joka oli osottautunu mitä erinomaisimmaks henkilöks tuntea (sori en osaa kirjottaa juuri nyt, alkaa vähän väsyttää tämä, mutta nappaatte varmaan idean). Se piti tehä kuitenki nopsaan kun muut oli jo lähössä ja sitten lähin seuraamaan niitä ja lunastettiin boarding passit ja checkattiin matkalaukut ja kierreltiin lentokentän myymälöissä josta ostin itelleni Tiki patsaan, semmosii kivoi ugauganäkösii jumalpatsaita. Sielt sitte portille 17 ja joku 1,5h oli aikaa odottaa lentoja. Siirsin mein YFU henkilön Kaylan kannettavalta asemalta eri ihmisten kuvia mun kannettavalle ja käytiin kaikki ostaas vähän syötävää lennolle. Kayla ite lens Los Angelesiin ja me 4 San Franciscoon, mut se oli niinku saattamas meit siel kentäl ja kattomas et päästään kaikki matkaan. Noh lähtö tuli ja heitettiin hyvästit Kaylalle ja astuttiin koneeseen. Istuin Diegon edessä ikkunapaikalla ja tytöt istu vierekkäin joku 5 rivii mein takana. Oli melko hiljanen lento, kuuntelin vaan musiikkii ja yritin nukkua. Kesti melko kauan sikälimikäli et lähettii 5min etuajas ja arvioitu saapumisaika oli 9:05pm ja saavuttiin vast joskus 9:46. Lennonjohto piti meit ilmassa jonkin takii mut päästii sit peril. Kaikki muut paitsi Diego jäi San Franciscoon, sillä oli puuduttavan pitkä lento Pohjois-Carolinaan, eli koko valtojen halki sillä kulki viel tie. Hyvästeltiin Diego ja jatkettiin matkatavaroita hakemaan. Siel sain heti laukkuni ja viel moikkaukset Johannalle ja Valentinelle ja sit kävelin ulos lentokentän ovista. Odottelin hetken aikaa ja Leslie tuli hakemaan mut neliveto Toyota laina-autolla, sillä matka Tahoeen oli tiedossa. Loput luittekin jo ensimmäisen minuuttinne aikana, joka oli varmaankin hetki sitten, riippuen siitä monessako osassa luitte tätä. Kertokaa ihmeessä kauan vietitte aikaa mun reissuuni tutustuen jos loppuun asti pääsette.

Huhhuh, varsinainen oli siis matka, paljon uusia ystävyyksiä tuli solmittua ja vieläkään ei tahtosi uskoa että arki tässä kohta alkaa. Niin paljon on kotitehtäviä rästissä että kuolen varmaan kun menen takas kouluun ens viikolla, kun en osaa tehdä mitään ja kaikki tulee olee surkeeta ja karmeeta. Nelisen kuukautta on enää jäljellä, sen kun täällä kunniallisesti selvittää niin pääsee taas takas tuttuun Suomeen, ajatus siitä kieltämättä vähän jo houkuttaa.

Kiitos oikeen paljon sulle tän lukemisesta, tai mahalo nui! kuten Hawaiilla sanotaan. Seuraava posti kertoo Tahoen reissusta ja laskettelusta ja kuinka se onnistu hyvin, ja vähän huonommin. Mut pitää hiukan lepuuttaa sormiani, sillä tässä on nyt vähän runsaasti kirjoteltu viimisen kahen päivän aikana. Pärjäilkää kaikki missä ikinä oottekin, ja pitäkää hauskaa ilman mua kun vielä voitte, kohta täältä tullaan!

MAHALO NUI!

-Niko